emp.fi

Laadukkaan brittiläisen nykyprogen invaasio Imperiumin arvosteltavaksi jatkuu. No okei, The Skys on Liettuasta, mutta perin brittiläiseltä se kuulostaa. Vaikutteet ovat hyvin selkeästi tunnistettavissa 80-luvun neo-progeen ja sitä edeltäneen vuosikymmenen maalailuun. Tyylikkäästi toteutettuna, kuten The Skys sen tekee, hommassa ei ole oikeastaan muuta vikaa kuin että omaa ilmettä ja hiukan parempia biisejä jää kaipaamaan. Journey Through the Skies on kokoelma parin vuosikymmenen ajalta The Skys -biisejä, mutta nyt uudelleen levytettyinä. Jäljestä kuulee kaikilta osin ettei tässä aloittelijat liikkeellä ole. Kokonaisuus on melko vahvaa vanhan liiton progea. Tyylikästä ja hienoa.

Vaikka biisit tässäkin tapauksessa ovat reilusti keskinkertaisen paremmalla puolella, mistään klassikkomatskusta ei voi puhua. The Skysin paras keino erottautumisessa on kahden vokalistin käyttö. Eiväthän mies- ja naisäänen voimin vedetyt leadit mitään uutta ole, biisistä Is This the Way? tulee mieleen kotoinen Five Fifteen, jonka orkkislaulaja Maikki Liuski veti hyvinkin samaan tapaan. Bändin peruskokoonpano kaksi kitaraa, basso, kiipparit ja rummut, hoitaa perusduunin moitteetta, ja luo pääosin lempeää atmosfääriä hyvällä fiiliksellä! Progelle niin ominaiset tahtilajivaihtelut tulevat kohdalle sattuessaan huomaamattomasti tai jopa saumattomasti.

Muutamassa biisissä sointia laajennetaan vierailijoilla. Should Stop Now’sta huomaamme, että niitä olisi saanut luvan käyttää vaikka joka biisissä. Ei siinä vielä mitään että foni sopii tällaiseen musaan, mutta tässä vieraileva kitaristi, jestas sentään kuitenkin! Pink Floydista ja Thin Lizzystä tuttu Snowy White paiskoo kappaleeseen suorastaan jumalaisen soolon. Broken Sounds of Truth puolestaan saa toivomaan, että The Skys olisi heittäytynyt useamminkin pinkfloydiaanisesta maisemastaan hard rockin pariin. Vauhdikkaan kappaleen piirun tai pari raskaammat kitarat kuulostavat mainioilta eikä itse biisikään hassumpi ole, vaikka ehkä tässä seurassa hieman liian simppeli kaikessa iskevyydessään onkin. Is This the Way? on toinen raskaampi pala, mutta siinä jytäsoundinen kiippari ja nuo, ah, niin mainiot raskaammat kitarat ovat hieman toisessa roolissa. Biisi on sävellyksenä tämän kattauksen peruskauraa, mutta toteutettu tavalla, josta itse Mika Järvinenkin olisi ylpeä. Pääosin mennään siis kumminkin Pink Floydin hengessä, mikä näin hyvin tehtynä on ihan okei.